Säilytetään Selkämeri sinisenä




Selkämeren teemavuosi kesästä 2008 kesään 2009 kokosi ja nosti julkiseen tietoisuuteen ja keskusteluun Selkämeren luontoon, ympäristöön ja kulttuuriin liittyviä teemoja. Samalla se toi esiin Selkämeren rannikko- ja merialuetta paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.

Teemavuosi toteutettiin vuorovaikutuksessa alueellisesti merkittävien tapahtumien ja hankkeiden kanssa. Näitä olivat esimerkiksi Selkämeren kansallispuistohanke, Porin 450-vuotisjuhlat sekä Reposaaren loma-asuntomessut. Teemavuosi oli eräänlainen Selkämeri-sateenvarjo, jonka alla erilaiset toiminnot ja tapahtumat sekä niiden järjestäjät saattoivat halutessaan tulla osaksi kokonaisuutta ja osaltaan edistää Selkämeri-asioiden näkyvyyttä.

Alla olevasta linkistä voit ladata teemavuodesta julkaistun kirjan.