Satakunnan aluesuunnittelumitali

Satakunnan aluesuunnittelumitali myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka valtakunnallisella, maakunnallisella, seudullisella tai paikallisella tasolla on tehnyt sellaista tunnustusta ansaitsevaa työtä tai toimintaa, jolla on katsottava olevan erityistä merkitystä Satakunnan tai sen osan alueellisessa kehittymisessä.

Palkitut

kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa, Merikarvia 2018
Kalle Saarinen Rauma 2017
ei palkittuja 2016
ei palkittuja 2015
Lainsäädäntöneuvos Marja Mäntynen - perustelut 2014 (9.1.2015)
ei palkittuja 2013
Rakennustutkija Liisa Nummelin 4.1.2013 (2012)
Kaupunginarkkitehti Maija Anttila 13.6.2011

 

Ihminen, ympäristö, tulevaisuus

Mitalin suunnitteli satakuntalainen kuvanveistäjä Kauko Räike (1923-2005). Mitali on valmistettu lyömällä tompakista, kuparinpunaiseen vivahtavasta materiaalista. Mitalin etupuolella on Satakunnan seutukaavaliiton S-kirjain ja aluesuunnittelua kuvaava logo sekä sanat 'Aluesuunnittelua Satakunnan hyväksi'. Kääntöpuolen kartta-aihe, talot ja peltot, ilmentävät varhaisinta aluesuunnittelua, sarkajakoa. Aihetta ympäröivät sanat 'Ihminen, ympäristö, tulevaisuus'.

Mitali otettiin käyttöön Satakuntaliiton edeltäjän Satakunnan seutukaavaliiton toimesta Satakunnan seutusuunnittelun 40-vuotisjuhlassa vuonna 1981.