Satakunnan maakuntatunnukset

Maakuntatunnusten käytöstä kerrotaan täällä.
Satakunnan viiriä ja lippua voi tiedustella Pirjo Mäntylältä (yhteystiedot).

Mistä nimi Satakunta tulee?

Yleisimmän hyväksynnän on saanut käsitys, että Satakunnan nimi on kaikkialla germaanimaailmassa tunnetun ”hundari'-käsitteen” suomenkielinen vastine. Se tarkoittaa suurehkoa yhtenäistä asutusaluetta, joka pystyi asettamaan satavahvuisen, yhden joukon tai jopa useampia joukkoja sodankäyntitarkoitukseen. Nimi Satakunta siis viittaa maakuntamme pitkäaikaisiin ja vahvoihin historiallisiin juuriin.

Historiallinen maakunta

Satakuntalaisuuden vankkana peruskivenä on historiallinen maakunta, josta ensimmäiset kirjalliset maininnat löytyvät jo vuodelta 1331. Tuolloin Satakunta mainittiin REA:ssa eli Registrum ecclesiae Aboensis eller Åbo domkyrkans Svartebok. Kyseessä on teos, johon on koottu Suomen keskiaikaisia lähteitä. Satakunta mainitaan REA:n numerossa 63. Kirjeessä eräs närpiöläinen ilmoittaa pantanneensa Turun piispalle joitain tiloja Piikkiöstä, ja koska hänellä ei ole omaa sinettiä, kirje vahvistettiin Satakunnan Sinetillä. Kirje on päivätty tammikuussa 1331.

Satakunnan maakuntavaakuna (1557)

Sini-kulta-katkoisessa kilvessä pystyyn kavahtanut musta, punavaruksinen, kruunupäinen karhu, joka pitää kämmenissään hopeista miekkaa; kruunu ja miekan kahva kultaa; saatteena karhun molemmin puolin yläkentässä seitsensakarainen hopeatähti. Kruunu: herttuakunnan kruunu.

Historiallisen Satakunnan vaakuna sisältyy Kustaa Vaasan 1557 pojalleen Juhanalle myöntämään vaakunaan.

Maakuntavaakuna on Satakunnan tärkein ja virallinen tunnus. Sitä käytetään maakunnan yhteenkuuluvuuden ja myönteisen maakuntahengen korostamiseksi. Maakuntavaakunaa on käytettävä vaakunan arvoa, lakia, hyvää tapaa ja heraldiikan periaatteita noudattaen.

Satakunnan värit - sininen ja keltainen

Satakunnan vaakuna ja maakuntamme värit sininen ja keltainen olivat jo Juhana Herttuan vaakunassa vuonna 1557. Ruotsin lipun väreiksi ne vahvistuivat vuonna 1569, kun Juhanasta tuli Ruotsin kuningas Juhana III ja hän otti käyttöön Ruotsin sinikeltaisen ristilippun.

Maakuntalippu ja -viiri (1990)

Satakunnan Maakuntaliitto teetti maakuntalippun juhlistamaan 50-vuotista maakuntahengen ja edunvalvonnan työtään (1991). Ahvenanmaan maakunnan lippua lukuunottamatta Satakunnan lippu on Suomen ensimmäinen yleiseen käyttöön tarkoitettu maakuntalippu.

Kolmisakaraisen lipun suunnitteli taiteilija Reino Niiniranta. Lippu naulattiin 21.11.1990.  Sini-keltaisen lipun kuviossa on vaakunakarhu miekkoineen ja kruunu päässä, vartijoinaan seitsensakaraiset tähdet. Samainen karhu on lehväseppeleen ympäröimänä 1600-luvulta olevassa Porin Rykmentin komppanialipussa.

Satakunnan maakuntalippua tulee kohdella ja kunnioittaa samalla tavalla kuin Suomen lippua. Maakuntalipun käytöllä korostetaan kuuluvuutta Satakunnan maakuntaan, jonka muodostavat alueen asukkaat, kunnat, yhteisöt ja yritykset. Mainittujen tahojen toivotaan käyttävän maakuntalippua kaikissa tilaisuuksissa, joissa halutaan korostaa ja kunnioittaa Satakuntaan kuulumista. Liputukseen liittyviä ohjeita on Sisäasiainministeriön internetsivuilta.

Maakuntaviiri eli isännänviiri on pitkittäin halkaistuna sini-keltainen. Nykyisin viiriä on myös vaakunaviirinä, jossa leveimmässä osassa on poikittain sini-keltaisella pohjalla kruunupäinen  vaakunakarhu ja tähdet. Viiri nostetaan salkoon ilmaisemaan läsnäoloa.

Satakunnan pöytäviiriä jaetaan Satakuntaliiton toimesta tunnustuksen ansiokkaasta toiminnasta Satakunnan hyväksi.

Satakunnan laulu (1948)

Kauas missä katse kantaa yli peltojen,
missä kaartaa taivon rantaa salo sininen,
siellä Satakunnan kansa tyynnä kyntää aurallansa maata isien.

Täällä muinoin töin ja toimin raatoi rauhan mies,
luonnon voitti loitsuvoimin, synnyt syvät ties.
Kasvun kotipelto kantoi, raatajalle onnen antoi lämmin kotilies.

Koska Suomen viljelystä uhkaa sorron yö,
häätämään käy hävitystä täällä kansan työ.
Nousee Satakunnan kansa, entisellä voimallansa karhun kämmen lyö.

Satakunnan laulu esitettiin ensimmäisen kerran kesällä 1912 Länsi-Suomen kansanopiston 20-vuotisjuhlassa. Laulun oli sanoittanut opiston johtajatar Aino Voipio ja säveltänyt Rauman seminaarin musiikin lehtori Aksel Törnudd.

Lue lisää Satakunnan laulun historiasta alasivulta.

Maakuntakukka tyrni (1982)

Maakuntakukasta järjestettiin yleisöäänestys Satakunnan Kansassa toukokuun 1982 lopulla ja kisa päättyi 31.8.1982. Valkovuokko sai 66 ääntä ja tyrni 57. Lopullisen valinnan teki Suomen Kotien Kukkaisrahaston ja Suomalaisuuden Liiton nimeämä toimikunta yhdistettyään lehtien äänestystulokset ja kuultuaan maakuntaliittoja. Tyrni julistettiin Satakunnan maakuntakukaksi 30.9.1982. Kukka nimityksestä on siirrytty maakuntakasvi nimitykseen, koska valittujen joukossa on puita ja Satakunnan tyrnikin on oranssimarjaisessa vaiheessaan maakunnan tunnuksena.

'Tyrni on kultaa sisältävä sitkeä, omapäinen ja -varainen, vaikeasti lähestyttävä, mutta tutustumisen arvoinen eli satakuntalainen parhaimmillaan.' (SK 1.9.1982)

Tyrni on arvostettu marjansa aromaattisen maun ja vitamiinipitoisuuden johdosta. Kiinnostus tyrnin viljelyyn ja jatkojalostukseen heräsi viime vuosikymmeninä ja sitä viljellään myös Satakunnassa. Kasvina tyrni on piikkinen, oranssinvärisiä marjoja tuottava hopealehtinen pensas, jonka kukka on melko näkymätön. Luonnonvaraisena tyrniä kasvaa Suomessa Pohjanlahden rannikolla ja saaristossa sekä Ahvenanmaalla. Tyrni suosii avoimia ja valoisia kasvupaikkoja.

Maakuntalintu sinitiainen (1985)

Kun satakuntalaiset äänestivät maakuntalinnusta, mustavaris oli ykkönen ja sinitiainen kakkonen. Lopullisen valinnan teki Lintutieteellisten yhdistysten liitto.

Puuhakas pikkuinen sinitiainen on Satakunnan väreissä. Linnun vatsa on keltainen, päälaki, pyrstö ja siivet ovat siniset sekä selkä harmaanvihreä. Sinitiaisen laulu on kirkasta, korkeaa helinää ja varoitusääni käheää särinää. Lintu pesii puunkolossa tai pöntössä.

Sinitiainen viihtyy rehevissä lehti- ja sekametsissä ja sitä tavataan melko runsaasti Satakunnan alueella. Pohjoiseen päin mentäessä kanta harvenee. Suomessa sinitiaista on tavattu vasta 1850-luvulta alkaen ja laji levisikin Länsi- ja Etelä-Suomeen 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Talvisin sinitiainen vierailee mielellään lintulaudoilla ja valitsee rasvaosaston useammin kuin muut tiaiset.

Maakuntakivi hiekkakivi (1989)

Maakivet valittiin kesällä 1989 Geologian tutkimuskeskuksen kampanjassa.

Hiekkakivi, Satakunnan maakuntakivi, on kerros- eli sedimenttikivilaji. Koostumus vaihtelee sen mukaan, mitä mineraaleja on kiven muodostaneessa hiekassa. Kerrostumisen ympäristö määrittää hiekkakiven ominaisuudet, raekoon, erottautumisen, koostumuksen ja kiven geometrian.

Satakunnan hiekkakivimuodostuma sijaitsee hautavajoamassa, johon lukuisat joet ovat kerrostaneet hiekkaa, soraa ja savea runsaat 1300 miljoonaa vuotta sitten. Ajan mittaan nämä kerrostumat iskostuivat punaisiksi hiekka- ja savikiviksi. Hiekkakivessä voidaan todeta jokien vaihtelevien virtauksien mukaisesti karkeita hiekkakerrostumia ja jopa savikivikerroksia. Aallonmerkit, sadepisaroiden jäljet, kuivumisraot ja ristikkäiset virtakerrokset hiekkakiven lohkopinnalla kertovat alkuperäisestä kerrostumisympäristöstä.

Hiekkakivimuodostuman koillisreuna tulee Selkämereltä Reposaaren, sieltä Poriin ja Kokemäenjokea myötäillen Harjavaltaan, josta se kaartaa kohti Säkylä ja Ylänettä. Lounaisreuna seurailee Pyhäjärveä Euraan ja sieltä kohti Luviaa. Alueelle on tyypillistä laajat tasaiset peltoaukeat, josta kohoavat mäet ovat hiekkakiveä nuorempia diabaasikallioita tai hiekkaisia harjuja.

Vaikka hiekkakiveä on runsaasti näkyvillä irtokivinä koko alueella ja sen kaakkoispuolella, tunnetaan kallioita vain harvakseltaan. Kokemäenjoen pohjan hiekkakivikerrostumia voi nähdä Harjavallan voimalaitoksen padon alapuolella sijaitsevassa tulvauomassa.

Hiekkakivi on yleensä varsin pehmeää ja helposti muokattavaa. Siksi sitä on käytetty alueella perinteisesti rakentamiseen, aitoihin, kivijalkoihin ja navetoihin sekä Säkylässä myllynkiviin. Merkittävin yksittäinen rakennus on Luvian kokonaan hiekkakivestä rakennettu kirkko. Hiekkakivi on haurasta ja sen yksittäiset rakeet ovat kovia sekä tasakokoisia, siksi se soveltuu esim. miekkojen ja työkalujen teroittamiseen.

Maakuntakala nahkiainen (1993)

Kalatalouden keskusliitto järjesti vuonna 1993 äänestyksen Suomen kansalliskalasta ja maakuntakaloista.

Nahkiainen (Lampetra fluviatilis, flodnejonöga, river lamprey, Neunauge, petite lamproie de mer) on Suomen ehkä kummallisin maakuntakala, ja valinnasta vitsaillaan edelleen. Nahkiainen ei ole kala, vaan kuuluu ympyräsuisiin, leuattomien selkärankaisten yläluokkaan. Aikuinen nahkiainen on muodoltaan matomainen ja sen pinta on pehmeä ja suomuton. Selkäranka on muodostunut rustosta. Nahkiainen on selkäpuolelta siniharmaa ja kyljistään aika lailla hopeanhohtoinen. Pään molemmin puolin on 7 kidusaukkoa.

Nahkiaiset viettävät ensimmäiset 4-5 vuotta joessa toukkana ja sen jälkeen aikuinen nahkiainen elää 1-3 vuotta meressä. Järvinahkiaisia esiintyy mm. Kokemäenjoen vesistössä. Nahkiaiset ruokailevat takertumalla imusuullaan ja sarveishampaillaan muihin kaloihin ja kiviin.

Syksyisin ne vaeltavat jokiin kutemaan. Vähän ennen kutunousua nahkiaiset lopettavat syömisen kokonaan, minkä jälkeen ne elävät joissa rasvavarastojensa turvin.

Nahkiainen on melko rasvainen ja ruodoton. Raakana siinä on rasvaa 15 %, mutta paiston yhteydessä poistuu vettä, ja rasvapitoisuus nousee 20 %:iin. Nahkiaista syödään yleensä savustettuina tai hiillostettuina. Sitä voi ostaa syksyisin mm. Porin torilta halstrattuna. Nahkiaisia ostettaessa voi törmätä mittayksikköön kerppu, joka on 30 ja päälle yksi siteeksi.

Harjavallasta pyydystettiin joulukuun 17. päivä 2011 Suomen suurin nahkiainen. Jättinahkiaisen mitta oli 46,6 cm. Sitä ei punnittu, sillä suurkalarekisteriin toimitetaan alle 100 grammaa painavista lajeista mittatiedot.

Satakunnan maakuntapuku (1997 & 1999)

Satakunnan maakuntapuvun hanke päätettiin käynnistää Satakunnan Maakuntaliiton hallituksen kokouksessa 31.8.1982. Taustalla oli Satakunnan läänin perustamisen juhlistaminen. Työ kuitenkin jäi kesken, kun Satakunnan lääniä ei perustettukaan.

Porin Seudun Kalevalaiset Naiset alkoivat pohtia uudelleen maakuntapuvun toteuttamista vierailtuaan keväällä 1995 Emil Cedercreutzin museolla, jossa oli esillä Cedercreutzin luonnoksia Satakunnan maakuntapuvuksi. Naisen puku julkistettiin 18.6.1997 Porin Raatihuoneella ja miehen puku 8.6.1999 Emil Cedercreutzin museossa. Suomessa on vain yksi maakuntapuku eli Satakunnan maakuntapuku.

Satakunnan maakuntapuku on pääväritykseltään punavalkoinen, miehen puvussa on tummat housut ja lierihattu. Väriskaala herätti keskustelua, sillä se ei toistanut maakunnan vuosisataisia omia värejä. Ehkä Euran emännän muinaispuvun upea tyyli olisi otettu omaksi paremmin, sillä se yhä yhdistetään Satakuntaan maakuntapukua paremmin.

Maakuntaeläin euroopanmajava (2008)

Suomen metsästäjäinliiton Satakunnan piiri laittoi maakuntaeläimen valinnan vireille vuonna 2008. Maakuntahallitus päätti asiasta 19.5.2008 ja julkistus tehtiin Satakunta-päivässä Säkylässä 2.6.2008.

Euroopanmajava (Castor fiber) on Euroopan alkuperäinen majavalaji. Se metsästettiin Suomesta sukupuuttoon;  viimeinen yksilö ammuttiin vuonna 1868 Sallassa. Tilalle tuotiin 1935 Norjasta 17 eläintä ja 1936 kaksi lisää. Yhdysvalloista tuotiin samoihin aikoihin yhteensä 11 eläintä ja vahingossa kanadanmajavia.

Euroopanmajavia on Suomessa noin 1 000, lähinnä Satakunnan alueella elinympäristönään makeanveden vesistöt. Majava suosii eniten metsien ympäröimiä, seisovia tai hitaasti virtaavia vesialueita, mutta kykenee elämään asutuillakin seuduilla.

Majavalle voi kertyä kokonaispituutta yli metrin ja se painaa 15 – 25 kg, enemmänkin. Majavan perusravintoa ovat lehtipuiden kuori ja kaikenlaiset vesikasvit. Majava ilmoittaa uhkaavasta vaarasta läimäyttämällä häntäänsä äänekkäästi. Varsinaisia itse tuotettuja ääniä majavat käyttävät lähinnä selvittäessään keskinäistä arvojärjestystään.

 

Satakuntalainen ruokaperinne

Maakunnan pitopöytä on ”sen seitsemän sortin”. Satakunnan perinneruuat perustuvat monipuolisiin meren antimiin. Vaikutteita on saatu huomattavasti myös ulkomailta, muun muassa merimiesten tuoma Rauman lapskoussi. Lue lisää täältä.

Moninaisen alueemme perinteet sekoittuvat myös muiden maakuntien herkkujen kanssa. Satakunnan erikoisherkkuna voidaan pitää nahkiaista, maakuntakalaa, jonka viimeisen päälle oikea nautintomuoto on halstrattuna ja snapsin kera.
 
Satakunnan ruokaperinteessä on kautta aikojen suosittu myös riistaa ja viljoja. Tyrniä on käytetty ravinnoksi vuosisatoja. Paljon C-vitamiinia ja karoteenia sisältävistä maakuntakasvin marjoista valmistetaan mehuja, hyytelöitä ja hilloja. Juhlava jälkiruoka tulee tyrnimehukiisselistä, joka annosastioihin koristellaan kermavaahdolla ja mantelilastuilla. Tyrnivispipuuro on myös herkullista.

Ruokaperinnettä rikastuttava nykyisin myös alueen vahvat uudemmat tuotteet: siipikarja, sienet, tomaatit, kurkut ja muut vihannekset sekä juurekset.

KONJAKKIPLARI

Satakunnalla on maakuntapipari sen seitsemän sortin kahvipöytään. Pikkuleivät valmistetaan lehdenmuotoisella muotilla.

1 naula suolatont voit 400 g
½ naulaa sokerii 200 g
½ jumpruu konjakkii 1 rkl
1½ naulaa nisujauhoi 600 g

Voi ja sokeri vispataa vaahroks. Sihe lisätää konjakki ja nisujauho. Kaulitust taikinast otetaa leipii formul. Ne voirellaa kylmäl vetel ja niitte pääl triputelaa sokerii. Kypsennetää vaalei ruskeiks 200⁰C:ssa.

PORILAINEN

Maakunnallinen nakkikioskituote rakentuu kahdesta paahdetusta leipäsiivusta (tai sämpylästä), joiden välissä on 1 cm siivu paistettua tai grillattua metsästäjänmakkaraa (tai jahti-, sipulitee- tai lauantaimakkarakin tarvittaessa). Muut leipäsiivujen väliin tulevat perusaineet ovat sipuli, kurkkusalaatti, sinappi ja ketsuppi.