Satakunnassa on 20 kuntaa (2013)

Eura          
Kaupan ja teollisuuden kunta. Esihistorialtaan Suomen merkittävimpiä kuntia. Kunnan yli 40 järveä ovat todellinen rikkaus ja Kauttuan kylän Ruukinpuisto on varsinkin kesäisin täydellinen vierailukohde.

Eurajoki     
Energistä elämää kaikin puolin. Sana sähkö keksittiin enteellisesti täällä. Olkiluodon ydinvoimalasta tunnettu kunta on myös kauniin Vuojoen kartanon koti.

Harjavalta  
Kaupunki on tunnettu voimakkaasta teollisuudesta ja suuryrityksistä. Emil Cedercreutzin museo ja taiteilijakoti ovat tärkeimpiä nähtävyyksiä.

Honkajoki   
Karvianjoki virtaa koko kauniin laaksomaisemia täynnä olevan kylän läpi. Kunta on tunnettu yrittäjyydestä koneineen, kasvihuoneineen ja elintarviketeollisuuksineen.

Huittinen    
Hulluna Huittisiin - ainutlaatuinen kivinen Huittisten hirvenpää on 7000 vuoden takaa. Vilkas linja-autoliikenteen solmukohtakaupunki ihastuttaa jokimaisemillaan. Palvelut yhdessä virkeän yritystoiminnan ja lukuisten koulutusmahdollisuuksien kanssa muodostavat toimivan kokonaisuuden.

Jämijärvi
Satakunnan helmi - liikkuvan ihmisen paratiisi Jämi: purjelentoa, hiihtoa kesällä ja golfia talvella. Asua voi keskellä upeaa maalaismaisemaa.

Kankaanpää
Seudullinen markkinapaikka, taide-, koulu- ja varuskuntakaupunki
kankailla. Moderni ja omaleimainen kotikaupunki, jossa
on tilaa luovuudelle. Pohjois-Satakunnan keskus, jossa on suosittu Kuninkaanlähteen karavaanarialue ja Niinisalon varuskunta.

Karvia
Vireä ja viihtyisä Karvia on keskellä läntistä Suomea ja tarjolla on varmasti pareet pirot! Maatalous, palvelut ja pienteollisuus työllistävät pienen, mutta vireän kunnan asukkaita. Karvian vetovoimatekijät ovat koko kunnan kattava valokuituverkosto, laadukkaat vapaa-aikapalvelut ja kaunis luonto.

Kokemäki
Koe Kokemäki - sen joki ja väki. Kokemäenjokilaakson vanha mahtipitäjä, jonka saarnahuoneessa piispa Henrik saarnasi ennen lähtöään Köyliöön. Kokemäenjoki halkoo maisemia, jossa graafinen ala, metalliteollisuus ja kuljetusala ovat avainsanoja. Kokemäen seutu on Satakunnan marjavakka maakunnan sydämessä.

Köyliö
Köyliönjärven kansallismaisemassa vireää maaseutuelämää. Suomi jäi ensimmäisiin historiankirjoituksiin Lallin surmattua piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä 20.1.1156. Historiallisesti merkittävä kunta tunnetaan myös Pohjolan ainoasta katolisten pyhiinvaelluspaikasta: Kirkkokarista ja Satakunnan vanhimmasta kesäteatterista.

Lavia
Satakunnan sydämessä. Kunnan väkiluvun tuplaavat kesäisin mökkiläiset ja Laviassa onkin huimat
60 järveä. Velhonvuoren vesiputous on nähtävyys talvellakin, sillä
kallion päälle muodostuu mahtava jääputous. Lavia on antanut nimensä kivilaji lavialiitille ja Lavia-omenapuulle.

Luvia
Luvialla edetään friskis myätäses eli reippaassa myötätuulessa. Merenrantakunta kauniilla maisemilla. Kaljaasi Ihana ja Laitakari vetävät väkeä kesäisin. Mökkiläisten ja luonnonläheisyyttä arvostavan ehdoton valinta.

Merikarvia
Meren, joen ja kulttuurin kunta. Merikarvianjoki on luonnonkaunis ja runsaskoskinen, erinomainen perho- ja uistinkalastusjoki. Jylhä Ouran saaristo Selkämerellä. Ihanteellinen paikka asua luonnon lähellä. Taajamassa kaikki peruspalvelut, päiväkoti, koulu, lukio ja uimahalli. Paikallisista herkuista kannattaa maistaa muun muassa Sannan savukalaa ja tyrniherkkuja.

Nakkila
Siin Nakkila kirko vaiheil. Suomen parhaiden keinutuolien koti. Nahkiaiset ovat Nakkilan ylpeys, satakuntalaista herkkua parhaimmillaan.
Televisio- ja elokuvakeskus Villilässä on kuvattu muun muassa
Sibelius-elokuva.

Pomarkku
Silta kotiin. Pomarkun kauniisti säilyneen kirkonkylän on Suomen arkkitehtiliitto palkinnut. Idyllistä kylää halkoo Pomarkunjoki. Tunnettu Pomarfinin kengistä. Lyhyet etäisyydet ja kaunis luonto tekevät Pomarkusta viihtyisän paikan kyläillä tai asua.

Pori
Pori Jazz, Yyteri, SuomiAreena, Kirjurinluoto, Villa Mairea. Pori on työn ja tapahtumien kaupunki. Tulevaisuus taotaan vilkkaalla kulttuurielämällä, urheilulla ja opiskelijoiden aktiivisuudella. Ruuhkattomassa, 83 000 asukkaan kaupungissa voit asua keskustan ruutukaavalla tai maaseudulla. Meri ja joki hallitsevat maisemaa.

Rauma
Ol niingon gotonas, toivottavat raumalaiset: ole niinkuin kotonasi. Kahden Unescon maailmaperintökohteen perinteikäs meri- ja satamakaupunki. Vanha Rauma, Sammallahdenmäki, upeat puodit, Pitsiviikko, mahdollisuudet veneilyyn sekä ihanan omalaatuinen murre Rauman giäl.

Siikainen
Luontoa käydä edellä. Laajoja erämaita, arvokkaita keidassoita ja 55 välkehtivää järveä. Siikaislaiset lasikuistit ovat puukäsityön taidonnäytteitä. Luonnonläheistä asumista.

Säkylä
Kunta tunnetaan kalaisasta Pyhäjärvestä ja kehittyvästä Huovinrinteen varuskunnasta sekä
erikoistuneesta elintarviketuotannosta. Säkylän turvallinen asuinympäristö ja vireä elinkeinoelämä tarjoavat laadukkaat puitteet elää ja viihtyä.

Ulvila
Ulvilalla on rikas historia, sillä se perustettiin v. 1365 kolmantena kaupunkina Suomessa. Leineperin ruukki kertoo teollistumisen historiasta kuten myös Friitalan vanha nahkatehdas. Joutsijärvi on suosittu retkeilyalue.




Satakunnassa on kolme seutukuntaa (2013)

Pohjois-Satakunnan seutukuntaan kuuluvat Honkajoki, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Lavia ja Siikainen. Maaseutumaisen seutukunnan keskus on Kankaanpään kaupunki. Kankaanpää palvelee laajahkoa seutua ja kaupungissa on pientä ja keskisuurta teollista tuotantoa. Niinisalon varuskunta sijaitsee Kankaanpäässä. Pohjois-Satakunnan tärkeimmät tuotannon alat ovat tekstiili- ja nahkateollisuus, puutuotteiden valmistus ja kasvihuoneviljely.

Porin seutukunta ulottuu mereltä maakunnan kaakkoiskulmille. Seutukuntaan kuuluvat Merikarvia, Pori, Pomarkku, Ulvila, Nakkila, Huittinen, Harjavalta, Kokemäki ja Luvia. Alue muodostaa maakunnan ydinalueen ja se on väestöpohjaltaan suurin maakunnan seutukunnista.

Rauman seutukunta sijaitsee Satakunnan etelä-osassa Kokemäenjokilaaksosta Varsinais-Suomen rajalle. Seutukuntaan kuuluvat Rauma, Eura, Eurajoki, Köyliö ja Säkylä. Seutu on vaurasta, teollista ja merellistä Länsi-Suomea. Seudulla on rikas kulttuuripohja ja -historia sekä vahva identiteetti. Seudun elinkeinorakenne on teollisuusvaltainen.




Satakunnan kartat 2013

Linkeistä voit ladata kartat vapaasti käyttöösi. Mainitse lähde julkaisussa, kiitos. 

Satakunnan kunnat 2013 (pdf)

Satakunnan kunnat ja seutukunnat 2013 (pdf)










Kuntaliitokset

2005    Ulvila ja Kullaa --> Ulvila

2007    Rauma ja Kodisjoki --> Rauma

2009    Huittinen ja Vampula --> Huittinen

2009    Rauma ja Lappi --> Rauma

2009    Eura ja Kiukainen --> Eura

2010    Pori ja Noormarkku --> Pori

2013    Kiikoinen ja Sastamala --> Sastamala Pirkanmaa