Kulttuurifoorumi 12.3.2014

Satakunnan kulttuuristrategian laadinta käynnistyi 12.3.2014 Porissa järjestetyllä kulttuurifoorumilla

Kulttuurifoorumi järjestettiin Palmgren-konservatorion auditoriossa ja tilaisuuteen osallistui noin 80 satakuntalaisen kulttuurin tekijää ja kehittäjää. Kulttuurifoorumin ohjelmassa oli maakunnallisten kulttuuritoimijoiden puheenvuorojen lisäksi alustavaa infoa tulevan ohjelmakauden rahoitusmahdollisuuksista kulttuurin osalta Satakunnassa. Alustukset löytyvät kokonaisuudessaan linkitettynä alla olevan ohjelman otsikoihin.

Ohjelma

klo 12.30         
Kulttuurifoorumin avaus, 
Aluekehitysjohtaja Heikki Juurinen, Satakuntaliitto

klo 12.40-14.00
Maakunnallisten kulttuuritoimijoiden lyhyitä alustuksia, 
joissa on  pyydetty vastaamaan seuraaviin aiheisiin:

Meidän tehtävämme ja vastuualueemme Satakunnan kulttuurin edistämisessä on...
Kulttuurin kehittämisen kannalta tulevien vuosien tärkeimpiä 
  asioita/toimenpiteitä mielestämme ovat…

- Visiomme Satakunnan kulttuurielämästä vuonna 2020 on, että…

Taiteen edistämiskeskus Taike / Satakunnan taidetoimikunta
Erityisasiantuntija Henri Terho / Taiteen edistämiskeskus, Lounais-Suomen toimipiste 
Satakunnan taidetoimikunnan pj, johtaja Päivi Setälä / Porin lastenkulttuurikeskus, 
Satakunnan lastenkulttuuriverkosto

Satakunnan Lastenkulttuurikeskus, Satakunnan lastenkulttuuriverkosto
Johtaja Päivi Setälä

Satakunnan Museo                           
Museonjohtaja Juhani Ruohonen

Satakunnan Kulttuurirahasto
Asiamies Silja Minkkinen-Poikolainen

Satakunnan maakuntakirjasto
Kirjastonjohtaja Asko Hursti

Porin taidemuseo
Taidemuseonjohtaja Esko Nummelin

Porin yliopistokeskus                                                 
Professori Maunu Häyrynen, Turun yliopisto,
Kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma

klo 14.00 - 14.30
Katsaus kulttuurin kehittämisen rahoitusmahdollisuuksiin 
ohjelmakaudella 2014 - 2020

Satakunnan Leader-toimintaryhmät
toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto, Leader Aktiivinen Pohjois-Satakunta

Satakuntaliitto
EU-koordinaattori Jyrki Tomberg

klo 14.30 - 15.15 Kulttuuriväen kaffipaussi - kahvipöytäkeskustelut

klo 15.15 - 15.30 Iltapäivän yhteenveto ja kulttuuristrategiatyön jatko, Satakuntaliitto